Kuunteletko hevosesi hiljaisen kuiskauksen? Mitä kuiskaat toisille omilla kehon eleilläsi?

Kirjoittanut Jonna Heikkinen

Me ihmiset kommunikoimme ison asian sanottavastamme puheviestinnällä, sanallisesti kertoen asiamme. Lisäksi käytämme kasvojen ja kehon ilmeitä ja eleitä puheviestintää tukemaan tahallisesti tai tahattomasti. Kehomme liikekin kertoo meistä paljon. Kävelytyyli voi paljastaa tunnetilamme tai mielemme hyvinvoinnin tilan. Hevosen kommunikaatiossa kasvojen ja kehon ilmeet ja eleet ovat pääasiallinen viestintämuoto ja ääntely puolestaan jää vähäiseksi. Pysähdytkö sinä kuuntelemaan mitä hevosesi sinulle eleillään tai kasvojen ilmeellään kertoo tai kertoisi, jos hiljennät arkitahtia ja pysähdyt kuuntelemaan? Menetkö hevosesi luokse vain seisoskelemaan ja kysymään mitä kuuluu?

Minulla on monesti kiire työn, opiskelun ja arkitallitöiden ristipaineessa. Tallityöt ovat kuitenkin päivittäinen hetki mielen rauhoittamiselle ja hetkeen pysähtymiselle. Usein hevosille heiniä tai vettä viedessäni pysähdyn vain seisoskelemaan tai istuskelemaan laitumelle vuodenajasta riippumatta. Välillä luokseni tulee joku tai jotkut hevosistani, usein niillä on myös asiaa. Vastikään luokseni tuli vanhin tammoistani poikkeuksellisesti korvat puoliluimussa. Rapsuttelin hevosesta karsinan pölyt, silittelin mieluisista paikoista ja ihmettelin normaalista poikkeavaa tiukkaa silmänilmettä ja pään korkeaa asentoa. Huolestuneena kuuntelin mahaäänet. Hevoseni väisti takaosan saatuani korvani mahaan kiinni ja kääntyi taas etuosa minuun päin. Pää oli korkealla, korvat taaksepäin ja kaula kasvojeni tasalla. Hevoseni piti siis huutaa eleillään, että huomasin koskettaa hänen kaulaansa. Rapsuttaessani löysin kutiavia näppylöitä, joita hoitaessani hevoseni eleet ja ilme palautui entiselleen. Kaulan asento oli taas jatkeena säkälinjalle ja pää levollisesti säkäkorkeudella. Silmäluomien puristava asento levollistui ja hevonen oli taas tyytyväinen.

Hevonen on luotu suoruuteen vaakasuunnassa. Pää, kaula, etuolkapää, kylki ja takaosa ovat suorassa linjassa. Kun hevonen liikkuu oikein, sen kehon osat ovat samassa linjassa ja jalkaparit työskentelevät samalla uralla ellei työstetä mm. väistöjä. Mikäli hevonen ei liiku vaakasuuntaisesti suorana sen jokin kehon osa, esim. lapa, voi painaa ulos- tai sisäänpäin vasten ratsastajan apuja tai liinassa liikuttaessa keho osat eivät ole tasapainoisesti vaakasuunnan linjassa. Lisäksi kaarroksia tai ympyröitä tehdessä hevosen kehon eri osien tulisi taipua pehmeästi jalkaparien luomalla uralla. Käännökseen liikuttaessa hevosen pää asettuu uuteen suuntaan ja saman uran kautta kulkee myös kaula, etuolkapäät, kylki ja takaosa siten, että takaosa työntää eteenpäin. Kun hevonen käyttää kehoaan oikein sen mieli myös levollistuu. Mikäli hevonen on kiukkuinen, äkäinen ja käyttäytyy epäasiallisesti ihmisiä tai toisia hevosia kohtaan, sen mieli voi voida huonosti. Työstämällä hevosen kehon liikettä maastakäsin tai ratsain voidaan parantaa sen mielen tilaa ja mielen hyvinvointia. Työstämisessä on keskeistä se, että hevoselle annetaan mahdollisuus käyttää kehoaan oikein ja löysäämään paineesta pois. Vääränlainen kehon käyttäminen aiheuttaa lihaskipuja ja asentovirheitä. Hevosen hyvinvointi koostuu ihmisen lailla fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista osa-alueista. Fyysiseen hyvinvointiin kuuluu siis sekin, että tuki- ja liikuntaelimistö ovat hyvässä kunnossa ja toimivat oikein.

Meidät ihmiset on luotu suoruuteen pystysuunnassa. Pään jatkeena on kaula, rintakehä, lantionseutu ja jalat, joiden tulee liikkua pystysuunnassa suorana päällekkäin. Ryhdin pitäisi siis olla hyvä. Mikäli ihminen ei ole suorassa hän voi seisoa tai liikkua kumarassa eteen tai kenossa taaksepäin, olla kallellaan vasemmalle tai oikealle tai lenottaa lantiosta eteen tai taaksepäin. Ihmisen kehon liike heijastaa myös mielemme hyvinvointia ja psyykeen tilaa. Esimerkiksi masennuksen ja mielialahäiriöiden olemassaolo voi näkyä hidastuneena ja passivoituneena kehon liikkeenä (Huttunen 2011). Kaikenlainen liikunta on hyväksi mielen hyvinvoinnille ja mieleisen lajin löytyminen voi toimia terapian tavoin. Liikunta vapauttaa mm. elimistöstämme mielihyvähormoneja. Suomen terveydenhuolto on tällä hetkellä keskittynyt sairaudenhoitoon (Stål & Rimpelä 2010). Jokainen voi itse edistää omaa hyvinvointiaan ja harjoittaa ennaltaehkäisevää terveytensä huoltoa syömällä terveellisesti ja liikkumalla riittävästi. Lisäksi arjessamme pitäisi olla terveellinen rytmi, unta riittävästi, mukavaa tekemistä ja hyvät välit ympäröiviin ihmisiin ja ystäviin.

Huttunen, M. 2011. Lasten ja nuorten masennus ja mielialahäiriöt. Terveyskirjasto. http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00383

Ståhl, T. & Rimpelä, A. 2010. (toim.) Terveyden edistäminen tutkimuksen ja päätöksenteon haasteena. THL. Sivut 79-130.
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/5d1a9fc1-a8f0-4f82-a958-0e93ed98a42f

Kodin ja koulun kasvatuskumppanuus ja koulujen oppilashuoltotyö

Kirjoitus on osa terveystiedon opintoja ja kuuluu osana lasten ja nuorten sosiaalista hyvinvointia käsittelevään opintojaksoon. 

Lapsen ja nuoren kehitysympäristö laajenee vähitellen ikävuosien karttuessa. Perhe kuitenkin pysyy tärkeänä osana nuoren elämää. Vanhempien roolina on tukea, neuvoa ja ohjata lasta ja nuorta. Nuoren oma toiminta kuitenkin vaikuttaa siihen, miten vanhemmat häneen suhtautuvat (Nurmi ym. 2006:145).  Lapsen ja nuoren kehitystä, kasvua ja oppimista voidaan tukea kodin ja koulun yhteisellä kasvatuskumppanuudella ja perusopetuslain takaamilla oppilashuollon palveluilla.

Lapsella päiväkodin ja vanhempien ja nuorella koulun ja kodin välisellä kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja henkilöstön tietoista sitoutumista lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseen. Kasvatuskumppanuuden lähtökohtana on keskinäinen luottamus, tasavertaisuus ja toisten kunnioittaminen (Stakes 2005:31). Vanhemmilla on lasten ja nuorten ensisijainen kasvatusoikeus ja -vastuu. Henkilöstöllä puolestaan ammatillinen tieto, osaaminen ja vastuu kasvatuskumppanuuden ja tasavertaisen yhteistyön luomisessa (Stakes 2005:31). Henkilöstöllä on velvollisuus sisällyttää kasvatuskumppanuus luontevaksi osaksi lapsen ja nuoren kasvatusta ja tarjota vanhemmille mahdollisuuksia kasvatuskeskusteluihin oman lapsen osalta ja yhdessä muiden vanhempien ja henkilöstön kanssa (Stakes 2005:31). Kasvatuskumppanuuden yhtenä keskeisenä päämääränä on huomioida varhaisessa vaiheessa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen alueella löytyvä erillisen tuen tarve. Lisäksi tärkeänä tavoitteena on luoda yhteistyössä lapsen tai nuoren vanhempien kanssa yhteinen toimintasuunnitelma lapsen tai nuoren tukemiseksi (Stakes 2005:32).

Opetussuunnitelman mukainen koulun oppilashuollon toimimisen yksi tarkoitus on tunnistaa oppilaan ongelmia ja ohjata oppilas tarpeenmukaisen avun piiriin, jotta vältettäisiin haasteiden laajeneminen ja syrjäytymisvaaran kasvaminen. Perusopetuslaissa (31 a §) säädetään, että oppilaalla on oikeus saada maksutta opetuksen edellyttämä riittävä oppilashuolto eli oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa (Oppilas- ja opiskelijahuollon… 2012). Oppilashuoltotyössä käsitellään oppilaan asiaa siten, että mukana on vain oppilaan asiaan välittömästi liittyvät koulun aikuiset (Oppilas- ja opiskelijahuollon… 2012), kuten koulukuraattori, rehtori, opinto-ohjaaja, erityisopettaja ja luokanvalvoja.

Peruskoulun jälkeistä syrjätymistä ehkäisevästä toiminnasta on esimerkkinä Oulun Merikosken ammatilliseen koulutukseen valmentava AKVA-koulutuskuntoutus ratkaisuna nuorille, joiden tulevaisuudennäkymät ovat selkeytymättömät yleisen oppivelvollisuuden päätyttyä (Ulvinen 1998:55).  Koulutuksen tarkoituksena on saada nuori osalliseksi jatko-opintoihin tai työhön itselleen mielekkäälle alalle. Koulutus perustuu siihen, että oppilaan elämänhallintataitojen parantumisen, minäkuvan selkeytymisen ja henkisen kasvun lisääntymisen myötä henkilö löytäisi tavoitteet tulevaisuudelleen (Ulvinen 1998:55). 

Lähteet:

Nurmi, J-e., Ahonen, T., Lyytinen H., Lyytinen P., Pulkkinen L. ja I. Ruoppila. 2006. Ihmisen psykologinen kehitys. Wsoy.

Stakes 2005. Oppaita 56. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/7eef5448-e8a3-4887-ab97-19719ea74066

Oppilas ja opiskelijahuollon opas. 2012. Oppilashuoltoa koskevat säännökset. http://www.oph.fi/oppilashuollon_opas/saadokset/perusopetuslaki-_ja_asetus/oppilashuoltoa_koskevat_saannokset

Ulvinen, V-M. (toim.).1998. Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Nuorisoasiain neuvottelukunta. NUORAn julkaisuja 6. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/julkaisut/muut_tutkimukset/Lasten_ja_nuorten_syrjxytymistx_koskevan_tutkimuksen_mahdollisuudet.pdf

Vanhempien parisuhdeongelmien vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymiseen

Tekstin laatiminen perehdytti kirjoittajansa sosiaalisen hyvinvoinnin ja syrjäytymisen teemaan elämänhallinnan näkökulmasta. Kirjoittanut Jonna Heikkinen.

Vanhempien avioerojen määrä ja lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Mielenterveysongelmat ovat muuttuneet neuroottisista ja psykosomaattisista ongelmista käytöshäiriöihin. Tavanomaisten perherakenteiden pirstaloituminen, hajanaiset ihmissuhteet ja perusturvallisuuden puute nähdään nykypäivänä käytöshäiriöiden taustavaikuttajina (Kuorrelahti & Viitanen 1999: 17). Yksinhuoltajaperheiden lukumäärän kasvaminen on yksi huolestuttava sosiaalinen ilmiö. Perheiden elinolosuhteiden näkökulmasta huolestuttavaa on myös se, että yksinhuoltajanaisilla on huonompi taloudellinen tilanne, suurempi työttömyysuhka ja alhaisempi koulutustaso kuin yksinhuoltajamiehillä. Yksinhuoltajaperheiden lapsilla on todettu olevan enemmän käytöshäiriöitä kuin ydinperheiden lapsilla, vaikka osa yksinhuoltajaperheiden lapsista selviää vanhempien parisuhdeongelmista ja eron jälkeisestä stressistä ilman psyykkisiä ongelmia (Kuorrelahti & Viitanen 1999:18). Lapsien ja nuorten mielen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevinta kuitenkin on vanhempien tapa hoitaa keskinäisiä suhteita parisuhteen kariutuessa, sekä se miten vanhemmat määrittelevät perheen yhteisen tilanteen. Eron jälkeisillä stressitekijöillä nähdään olevan suuri vaikutus lapsen mielenterveyteen kuin sinänsä avioerolla (Kuorrelahti & Viitanen 1999: 27). 

Lasten ja nuorten käytöshäiriöt ilmenevät mm. toistuvana ja itsepintaisena muiden oikeuksia ja sosiaalisia normeja rikkovana käytöksenä. Tästä Huttunen (2012) mainitsee esimerkkeinä aggressiivisen käyttäytymisen, toisten omaisuuden tuhoamisen, kiusaamisen, vilpillisyyden sekä sääntöjen rikkomisen. Mielenterveyden ongelmat ovat yksi keskeinen syrjäytymisuhka. Kouluympäristössä syrjäytymisvaarasta kielii käytösongelmainen käyttäytyminen, kuten heikko keskittymiskyky, etenemisongelmat opinnoissa, vuorovaikutusvaikeudet, koulunkäynnin säännöllisyyden sekä itsestä ja koulutarvikkeista huolehtimisen vaikeudet (Lehto 2013: 5).

Syrjäytymisen ehkäisyssä on tärkeää panostaa koko perheen hyvinvointiin. Lehdon (2013: 7) mukaan yksilö ja perhe voivat hyvin kun kodissa on työtä, toimeentuloa ja terveyttä. Lasten ja nuorten syrjäytymisvaara on vähäinen kun vanhempien parisuhde, vanhemmuus ja yksilöiden sosiaalinen verkosto ovat kunnossa.

Lähteet

Huttunen, M. (2012). Lasten ja nuorten käytöshäiriö. Duodecim 20.8.2012.

Kuorelahti, M. & Viitanen, R. (toim.) (1999) Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun; nuorten syrjäytymisen riskit ja selviytymiskeinot. Nuorisoasiain neuvottelukunta. NUORAn julkaisuja 14. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.

Lehto P. 2013. Mielenterveyden ongelmista: syrjäytyminen. http://mielenterveys.info/ongelma_syrjaytyminen.html.

Suomen eriarvoistumiskehitys syrjäyttäjänä

Teksti perehdytti kirjoittajansa sosiaalisiin käytänteisiin ja toimintatapoihin hyvinvointia tukevina ja syrjäytymiselle altistavina tekijöinä. Kirjoittanut Jonna Heikkinen.

Lasten ja nuorten sosiaalistumisen polun luonnollisiin kehitysvaiheisiin oletetaan kuuluvan peruskoulusta jatko-opintoihin siirtyminen, työelämään hakeutuminen ja perheen perustaminen. Mikäli nuori ei asetu näihin raameihin, hänen ajatellaan olevan syrjäytymisvaarassa (Ulvinen 1998: 47). Suoraviivainen ja ongelmaton siirtymä kohti aikuisuutta on monen nuoren kohdalla muuttunut selviytymisen ongelmaksi. Osa nuorista toimii yhteiskunnan odotusten mukaisesti siirtyessään jatkokoulutukseen joustavasti. Osa nuorista puolestaan ei ole motivoituneita sopeutumaan ennalta viitoitetulle koulutuspolulle. Jälkimmäinen osa voi etsiä sosiaalisesta aikataulusta poikkeavan väylän kohti aikuisuuden koulutusta tai työelämää (Viitanen 2000).

Suomen eriarvoistumiskehitys on vaikuttanut pohjoisen ja itäisen Suomen nuorten koulutus-, työmarkkina- ja hyvinvointikansalaisuuden mahdollistumisen monen nuoren osalta rajalliseksi. Muuttotappiokuntien kaventuneet koulutus ja työskentelymahdollisuudet ajavat pakotettuun valintaan turvallisten sosiaalisten suhteiden säilyttämisen ja tutulta kotiseudulta poismuuton välillä. Tämänkaltaisen valinnan edessä opintielle lähtemisen päätös voi johtaa opintojen keskeyttämiseen, yhteiskunnalliseen osattomuuteen ja valtavirrasta syrjäytymiseen. Muuttotappiokuntien palveluiden niukkuuden takia kotiseudun mahdollisuudet tarjota tukea ja ohjausta eivät välttämättä ole riittävät (Pylkkönen ja Ulvinen 2006: 3).

Syrjäytymiskeskustelun sosiaalipoliittisena haasteena on vetää yhteisyydestä irtaantuneet henkilöt takaisin yhteisöllisyyteen (Syrjäytymisen ehkäisy ja… 2009). Pylkkösen ja Ulvisen (2006) mukaan syrjäytymisen haasteisiin on vastattu yhteistyöllä eri tahojen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osattomuuden kierteen katkaiseminen kotiseutujen osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä. Ulvisen (1998: 47) mukaan keskeistä syrjäytymisen ehkäisyssä on sosiaalisen tuen saaminen. Nuorelle tulee antaa tilaisuus puhua ja hänelle tulee löytyä kuuntelija mieluiten yhden nuoren kanssa hyvin toimeentulevan ihmisen avulla. Nuoresta on löydettävä myönteiset voimavarat, joita vahvistetaan kielteisten tosiasioiden tarkastelun sijaan. Viitasen (2000) mukaan koulun keskeyttäminen ja koulutusmarkkinoilta syrjäytymisessä ei ole aina valikoitumisen seurauksena tapahtuvaa syrjäytymistä, vaan siitä, että he eivät ole syystä tai toisesta halukkaita tai kykeneviä jatkamaan opintojaan tai he ovat alun perin syrjäytyneet sekundäärisille koulutusmarkkinoille.

Lähteet

Pylkkönen, M. & Ulvinen, V-M. (toim.) (2006) TUHTI2004 Pohjoinen nuorisotyön, tutkimuksen ja hallinnon ulottuvuus. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan elektronisia julkaisuja 4.

Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen –työryhmän raportti. (2009). Helsingin kaupungin hallintokeskus. Turvallisuus ja valimiusosasto.

Ulvinen, V-M. (toim.) (1998) Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Nuorisoasiain neuvottelukunta. NUORAn julkaisuja 6. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.

Viitanen, R. (toim.) (2000) Nuorisokasvatus ammattina - interventioita osattoman nuoren arkeen -verkkojulkaisu. Nuorisotutkimusverkosto. Helsinki.

Liikunta terveyden edistäjänä

Kirjoitus on essee liikunta terveyden edistäjänä -opintojaksoon. Kirjoittaja Jonna Heikkinen.

Työikäisten liikuntasuositus

UKK-instituutin liikuntasuosituksen mukaan 18 - 64 -vuotiaiden tulisi parantaa kestävyyskuntoa liikkumalla useana päivänä viikossa yhteensä ainakin 2 tuntia 30 minuuttia reippaasti tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavasti (UKK-instituutti 2011). Reippaan ja rasittavan liikunnan voi myös yhdistää esimerkiksi juoksemalla 30 minuuttia ja kävelemällä 1 tunti 30 minuuttia (Husu ym 2010: 17) Tämän lisäksi liikunnan tulisi sisältää lihaskuntoa ja liikehallintaa harjoittavia suorituksia kaksi kertaa viikossa (UKK-instituutti 2011). Lihaskuntoa harjoittavan ohjelman tulisi sisältää 8-10 erilaista suuria lihasryhmiä kuormittavia liikkeitä, joita kutakin tehdään 8-12 kertaa (Husu ym 2010: 17). Jos liikkuminen tähtää kunnon parantamiseen, kroonisten sairauksien riskin pienentämiseen ja lihomisen ehkäisyyn, tulisi sitä olla jopa kaksinkertainen määrä minimiin nähden (Husu ym 2010: 17).

Suositusten mukaan liikunta tulisi jakaa mahdollisimman monelle päivälle. Liikuntaa tulisi kuitenkin olla vähintään kolmesti viikossa. Terveysliikunnaksi lasketaan liikunta, joka vastaa teholtaan reipasta kävelyä ja kestää vähintään 10 minuuttia. Lyhytkestoiset liikuntahetket ja reipasta liikuntaa matalatehoisempi liikkuminen ei täytä terveysliikunnan kriteereitä. Edellä mainittua matalatehoista liikuntaa ovat mm. kävely kotona, työssä tai muissa arjen askareissa. (Husu ym 2010: 17).

Työikäisten fyysinen aktiivisuus ja nykytila Suomessa

Tutkimuksen mukaan noin puolet työikäisistä liikkuu terveysliikunnan suositusten mukaisen määrän kestävyysliikuntaa viikoittain. Kuitenkin vain joka kymmenes työikäisistä harjoittaa lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävää liikuntaa suositusten mukaisella minimitasolla. Liikuntaa harrastamattomia henkilöitä on noin viidesosa työikäisistä (Husu ym 2010: 9).

FINRISKI-tutkimus selvittää suomalaisten kansantauteihin liittyviä riskitekijöitä ja elintapoja noin 10 000 henkilön otoksella. Tutkimustulosten mukaan vapaa-ajan liikunta on yleistynyt, mutta työmatkaliikunta sekä fyysinen aktiivisuus työaikana on vähentynyt viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Naisilla vapaa-ajan liikunta on yleistynyt enemmän kuin miesten. Lisäksi fyysisten töiden osuus työstä on vähentynyt 1990-luvulle, mutta sen jälkeen muutoksia ei juuri ole ollut. Noin neljäsosa työntekijöistä ilmoittaa tekevänsä fyysisesti raskasta työtä. (Husu ym 2010: 32).

Kansallinen liikuntatutkimus on säännöllinen liikuntalajien harrastamisen trenditutkimus, joka toteutetaan haastattelemalla puhelimitse noin 5 500 henkilöä. Vuosilta 2009-2010 peräisin olevan haastattelutiedon mukaan 19-65-vuotiaat aikuiset liikkuvat nykyisin useammin kuin 2000-luvun alussa. Noin 55 % aikuisista ilmoitti harrastavansa liikuntaa neljä kertaa viikossa.  84 % aikuisista ilmoitti tutkimuksessa liikkuvansa siten, että liikuntasuorituksen aikana tulee hiki ja hengästyy lievästi. Voimaperäisesti ja rasittavasti liikkui reilu viidennes. (Husu ym 2010: 33).

Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) –tutkimus tarkastelee 15-64-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta vapaa-aikana ja työmatkoilla. Tutkimuksen mukaan vähintään kahdesti viikossa liikuntaa harrastavien naisten määrä on kolmenkymmenen vuoden aikana kasvanut runsaasta 40 %:stä noin 66%:iin. Tämän kyselyn tulokset liikunnan lisääntymisestä ovat maltillisemmat, kuin Kansallisen liikuntatutkimuksesta saadut tulokset. Tulokseen vaikuttaa erilainen kysymyksen asettelu, vapaa-ajan liikunnan määrittely ja tiedonkeruutapa. (Husu ym 2010: 33).

Suosituimmat liikuntalajit aikuisilla ovat kävely (1 790 000 harrastajaa), pyöräily (845 000) ja kuntosaliharjoittelu 713 000). Lisäksi myös hiihto, uinti ja voimistelu olivat suosittuja (yli 500 000 harrastajaa/laji). Eniten suosiota lisänneet urheilulajit ovat kuntosaliharjoittelu, juoksulenkkeily, voimistelu, luistelu ja tanssi. (Husu ym 2010: 33).

Työmatka ja asiointimatkaliikuntaa on tutkimusten (AVTK) mukaan seuraavasti: miehistä 30 % ja naisista 39 % kävelee tai pyöräilee työmatkoillaan vähintään 15 minuuttia päivässä. Miehistä 11 % ja naisista 14 % käyttää päivittäin työmatkaliikuntaan vähintään 30 minuuttia. Työmatkaliikunta on vähentynyt viimeisen 30 vuoden aikana etenkin naisilla. Eniten työmatkaliikunta väheni 1980-luvulla, mutta naisten työmatkaliikunta on vähentynyt myös 2000-luvulla. (Husu ym 2010: 35).

Työikäisten riittävää, UKK-instituutin suositusten mukaista liikkumista arvioitaessa voidaan todeta, että puolet työikäisistä liikkuu kestävyyskunnon kannalta riittävästi. 15-24-vuotiaat ovat aktiivisimpia liikkujia ja 55-64-vuotiaat vähiten aktiivisia liikkujia. Lisäksi alle viidesosa (miehistä 18 % ja naisista 16 %) työikäisistä harjoittaa lihaskuntoaan liikuntasuositusten mukaisesti. Huomattavaa on myös se, että lähes viidesosa työikäisistä ei liiku säännöllisesti. Naisista 13 % ja miehistä 19 % ilmoitti, ettei liiku lainkaan viikoittain. (Husu ym 2010: 39).

Tutkimuksissa on tehty huomio, että terveyden edistämisen näkökulmasta on tärkeää mitata liikunnan lisäksi myös liikkumattomuutta. Istumisen määrän on todettu olevan itsenäinen, liikkumisen määrästä riippumaton kuolleisuuden riskitekijä. Istumisen vaara liittyy kohonneeseen verenpaineeseen, vyötärölihavuuteen ja hyvän kolesterolin liian matalaan tasoon. Työikäisille, 25-64 -vuotiaille, istumista kertyy eniten työpaikalla, noin 3,5 tuntia päivässä. Lisäksi television katseluun kuluu 2-2,4 tuntia päivässä. Tietokoneen äärellä eniten istumista tulee nuorilla miehillä (1,4 tuntia päivässä). Autoiluun ja kulkemiseen liittyvä istuminen sen sijaan vie eniten aikaa 35-54 –vuotiailla miehillä (75 min). Istumista on kaiken kaikkiaan eniten kaikissa ikäryhmissä enemmän miehillä kuin naisilla. (Husu ym 2010: 39).

Työikäisten hyvinvointia ja liikkuvuutta tuetaan eri tavoin. Liikunta edistää työ- ja toimintakykyä. Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry kamppanjoi liikunnallista elämäntapaa päiväkodeille, kouluille ja työyhteisöille. Työikäisten kohderyhmän tavoitteena on, että työyhteisöt tukevat tavoitteellisesti fyysisesti aktiivista elämäntapaa. Toimenpiteinä on yhteistyö työmarkkinajärjestöjen kanssa ja tavoitteena se, että työyhteisöt, liikuntapalveluiden tuottajat ja työterveyshuolto tuottavat yhteistyössä työntekijöille liikuntaa ja, että liikunta sisältyisi työyhteisöjen hyvinvointistrategioihin. (Valo 2013)

Liikunnan vaikutus terveyteen

Huttusen (2012) mukaan liikunta on tehokas keino edistää terveyttä ja ylläpitää toimintakykyä. Liikunnan avulla ehkäistään tai hoidetaan oiretta tai sairautta. Lisäksi liikunta on yleislääke, joka vaikuttaa myönteisesti lähes kaikkiin elimistön toimintoihin. Terveyskunnosta puhuttaessa tarkastellaan matalaa verenpainetta ja veren kolesterolia, ihannepainoa, tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä ja nivelten liikkuvuutta.

Liikunnan vaikutukset voidaan jakaa fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin hyötyihin (Mitä kehossa ja… 2009). Liikunta parantaa heikentynyttä sokeriaineenvaihduntaa, vahvistaa luustoa, alentaa verenpainetta ja korkeaa kolesterolia ja pienentää liikapainoa. Lisäksi liikunta ehkäisee monia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairauksia, tyypin 2 diabetestä ja tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Kohtuullisesti kuormittava liikunta estää myös virustauteja ja parantaa vastustuskykyä. (Huttunen 2012). Liikunta vähentää keuhkoputkien tulehdusreaktioita ja supistumisherkkyyttä astmaatikoilla ja liikunnan määrän kasvaessa riski sairastua rinta- ja paksusuolisyöpään pienenee (Tarnanen ym 2010).

Säännöllisellä liikunnalla on myönteisiä psyykkisiä vaikutuksia. Liikunta parantaa unenlaatua, vähentää väsymystä, parantaa stressinhallintaa ja mielialaa ja torjuu masennusta (Huttunen 2012). Tarnasen ym (2010) mukaan liikunta keskeyttää masennusajatuksia, kääntää huomion pois ikävistä ajatuksista ja antaa sosiaalista tukea. Liikunta vähentää myös ahdistuneisuutta, lisää itsearvostusta ja itsetuntemusta erityisesti masentuneilla, alkoholisteilla, oppimishäiriöisillä ja ylipainoisilla henkilöillä (Rantonen ja Laukkarinen 2008: 5-7). Liikunnan sosiaalisia hyötyjä voivat olla liikunnassa luodut sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutustilanteet (Rantonen ja Laukkarinen 2008: 6).

.

Fyysisen aktiivisuuden mittausmenetelmät ja niiden problematiikka

Husu ym. (2010: 8) mukaan Suomessa tutkitaan säännöllisesti monien ikäryhmien fyysistä aktiivisuutta kyselytutkimuksin. Työikäisistä tutkimusaineistoa löytyy jopa useasta eri tutkimuksesta. Suomesta kuitenkin puuttuu objektiivisesti mitattu tieto ihmisten fyysisestä aktiivisuudesta. Muissa maissa tehty objektiivinen tutkimus on osoittanut, että kyselyllä saatu tieto usein yliarvioi väestön fyysistä aktiivisuutta. Liikkumisen lisäksi olisi syytä tutkia liikkumattomuutta ja istumista, koska ne voivat kohtuullisinakin heikentää liikunnan terveyshyötyjä.

Suomesta puuttuu fyysistä kuntoa kartoittava ja mittaava tutkimus väestötasolla muista kuin nuorien miehien ikäluokasta. Huono kunto kertoo enemmän ennenaikaisen kuoleman vaarasta kuin perinteiset terveyden vaaratekijät.  Väestön terveydentilaa ja elintapoja selvittävässä tutkimuksessa tulisi olla mukana objektiivisia fyysisen aktiivisuuden ja kunnon mittauksia. Näin saataisiin seurantatietoa väestön terveydestä, toimintakyvystä ja keskeisten kansansairauksien vaarasta. Tutkimuksiin tulisi ottaa mukaan myös lapset, nuoret ja eläkeikäiset. (Husu ym. 2010: 8).

Lähteet

Husu, P., Paronen, O., Suni, J. ja Vasankari, T: Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. Terveyttä edistävän liikunnan nykytila ja muutokset. OPM julkaisuja 2011:15

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2011/liitteet/OKM15.pdf?lang=fi

Huttunen, J. 2012. Terveysliikunta – kuntoa, terveyttä ja elämänlaatua. Lääkärikirja Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00934

Mitä kehossa ja mielessä tapahtuu – liikunnan hyödyt. 2009. http://www.tohtori.fi/?page=0708511&id=7180332

Rantonen K. ja Laukkarinen I. (toim). 2008. Liikunta ja mielenterveys. Kehitys Oy. http://www.mtkl.fi/@Bin/285221/Liikunta+ja+mielenterveys+netti.pdf

Tarnanen, K. , Kesäniemi A., Kettunen J., Kujala U., Kukkonen-Harjula, K. ja Tikkanen, H. Liikunta on lääke. 2010. Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=khp00077&p_haku=liikunta

UKK-instituutti. 2011. Liikuntapiirakka. Saatavana osoitteesta: http://ukkinstituutti.fi/liikuntapiirakka

Valo. 2013.Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry. www.valo.fi http://valo-fi-bin.directo.fi/@Bin/d0226bc835aef2fc2969f75b1ddbacaf/1383511280/application/pdf/288903/Valon%20Strategia%202013-2015.pdf

Elämänhallinta ja päihteiden käyttäminen

Kirjoitus on esseeluontoinen  tuotos elämänhallinta ja päihteet opintojaksoon terveystiedon aineopintoihin liittyen. Kirjoittajana Jonna Heikkinen.

Elämänhallinta ja oma hyvinvointi auttavat ihmisiä selviämään haasteista, elämän vastoinkäymisistä ja työn sekä vapaa-ajan kiireestä ja mieltä stressaavista asioista. Elämänhallinta sisältää myös taidon ja keinoja sopeutua yllättäviin muutoksiin ja kyvyn nähdä oma elämä mielekkäänä kokonaisuutena ja uskona itseensä. Elämänhallinta koostuu monesta eri osa-alueesta kuten ihmissuhteista, omasta elämäntavasta, itsetunnosta ja terveydestä (fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä). Kun yksilön oma kyky hallita elämää on vahva, pysyy myös elämä kasassa, vaikka jokin osa-alueista järkkyy. Myös se, että tunnistaa omat tarpeensa ja osaa pitää niistä kiinni, vaikuttaa siihen miten elämä sujuu.

Tärkeä elämänhallinnan osa-alue on se, että osataan huolehtia omasta psyykkisestä hyvinvoinnista. Riittävä lepo, terveellinen ravinto, ulkoilu sekä liikunta, sosiaaliset suhteet, arjen rytmi ja mielekäs tekeminen auttavat arjessa jaksamisessa. Elämänhallintaa haastavat työn ja kodin arkikiireet, elämää järkyttävät kriisit (esim. avioero, läheisen kuolema, tapaturma), taloudelliset ongelmat (työttömyys) ja fyysisen tai psyykkisen terveyden heikentyminen. Elämänhallintaa koettelevat kaikki elämän kielteiset asiat, jotka koetaan vaikeuksina.

Päihteet ovat kemiallisia aineita tai usein toistuvia toimintoja, jotka tuottavat tyydytyksen tunteen käyttäjässä tai toiminnon suorittajassa. Varsinaisia kemiallisia aineita ovat alkoholi, huumeet, lääkkeet, tupakkatuotteet, sienet tai impattavat kemikaalit. Päihteiden kaltaisia toimintoja puolestaan ovat esim. uhkapelaaminen, netin ylenpalttinen käyttäminen, ylikorostunut seksuaalinen käyttäytyminen, ylensyöminen ja pakonomainen liikunta.

Päihteiden käyttö tuottaa käyttäjälleen tavalla tai toisella miellyttävän kokemuksen ja tarpeen käyttää päihdettä uudestaan. Päihteestä riippuen tuntemus voi olla mielihyvää, eksoottinen kokemus, rentoutunut olotila tai pirteys. Toistuvan tekemisen taustalla voi olla mm. turvallisuudentunteen, seikkailun, jännityksen tai seuran hakeminen. (Päihdelinkki.fi)

Osa päihteistä vaikuttaa keskushermostoon lamaannuttavasti (alkoholi, opiaatit, gamma ja lakka) ja toiset kiihottavasti (mm. amfetamiini, kokaiini, ekstaasi, khat). Hallusinaatioita aiheuttavia päihteitä puolestaan ovat LSD ja tutkimuske,mikaalit, jotka vaikuttavat aivojen serotoniinijärjestelmän kautta. Päihteet koukuttavat tuottamansa kokemuksen kautta. Päihteen vaikutukseen vaikuttaa myös se, minkälaisessa mielentilassa ja seurassa ainetta käytetään. Toiminnalliset riippuvuudet lisäksi saattavat paikata, jonkin kielteisen tunteen turruttamista (yksinäisyys, pelko, ahdistus, stressi). (Päihdelinkki.fi)

Elämänhallinnan ja päihteiden välistä suhdetta tarkastelevat esimerkkiartikkelit:

1. Anne Kuvaja: Työnhakumotivaation dynamiikkaa – näkökohtia motivaatiokysymysten käsittelystä sosiaalisessa kuntoutuksessa

Artikkelissa tarkastellaan työttömän työnhakumotivaatiota ja siihen liittyviä psykososiaalisia tekijöitä. Pitkäaikaistyöttömyyden esteitä ovat vajaakuntoisuus, päihde- ja mielenterveysongelmat ja motivaation puute. Motivaation puute kytkeytyy muihin elämänhallinnan ongelmiin. Artikkelin pääaineistona on ollut työvalmentajien teemahaastatteluja sekä asiakkaiden ja työvalmentajien palautekeskusteluja siitä, millaisia käsityksiä haastatelluilla on työttömien työnhakumotivaatiosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Artikkelin mukaan työttömien työnhakumotivaatiot voidaan luokitella joustavaksi, riippumattomaksi, lukkiutuneeksi ja hajanaiseksi motivaatio-orientaatioksi. Orientaatioita jäsentävät palkkatyöhön liittyvien motiivien henkilökohtainen merkitys ja työttömän elämänhallinnan luonne. Jokainen orientaatio koostuu työttömän elämänhallinnasta ja itse työnhakumotivaatiosta. Tutkimuksen mukaan osa työnhakijoista on niin kaukana työmarkkinoista, että heidän työnhakumotivaatio-orientaatiota kutsutaan hajanaiseksi. Usein nämä henkilöt ovat pitkäaikaistyöttömiä, joilla voi olla elämänhallinnallisia ja syrjäytymistä heijastelevia vaikeuksia, kuten vaikeita päihde- ja mielenterveysongelmia. Lisäksi nämä henkilöt kärsivät usein itsearvostuksen puutteesta, uusien tilanteiden pelosta ja työ- ja toimintakyvyn ongelmista. Tutkimuksen mukaan hajanaisen työnhakumotivaation piirteitä omaavaa syrjäytynyttä työtöntä palvellaan parhaiten parantamalla henkilön elämänhallintaa. Nämä henkilöt tarvitsevat yleensä kuntouttavaa työtoimintaa ja päihdehoitoa.

2. Jaakko Kaprio: Miten suhtautua nuorten alkoholinkäyttöön?

Artikkelin mukaan tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsuudessa ja nuoruudessa aloitettu alkoholin käyttö on haitallista terveydelle ja johtaa useammin riippuvuuteen kuin myöhemmin aloitettu alkoholin käyttö. Yhteiskunnan kaikilla tasoilla tulisi suhtautua nykyistä huomattavasti tiukemmin lasten ja nuorten alkoholin käyttöön. Tarkennettuna oman perheen alkoholinkäyttötavoista riippumatta säännöllinen alkoholin käyttö ennen 14 vuoden ikää aiheuttaa kolminkertaisen riskin alkoholiriippuvuuden syntymiseen vasta 21-vuotiaana alottaneisiin verrattuna. Alle 18-vuoden iässä opittu alkoholinkäyttö on kriittinen tekijä sille, miten alkoholia käytetään tulevaisuudessa. Perintötekijöillä on selvä rooli alkoholismin synnyssä, mutta alkoholinkäytön aloittamiseen perintötekijöillä ei ole juurikaan vaikutusta. Jaakko Kaprion Kansanterveys-lehden puheenvuoro perustuu tutkimustietoon, joka on kerätty kaksoistutkimuksella haastattelujen avulla. Tutkimuksen otanta on ollut 1 852 henkilöä. Tutkimustulosten mukaan otannan 14-vuotiaiden kaksosten joukossa neljällä prosentilla esiintyi alkoholiriippuvuutta tai väärinkäyttöä. Ei-geneettiset perhetekijät, kuten muun kuin kotiympäristön merkitys, vaikuttivat eniten alkoholinkäytön aloittamiseen. Artikkelin mukaan alkoholi vaikuttaa merkittävästi lapsen ja nuorten aivojen kehitykseen sekä myöhempään riskikäyttäytymiseen. Raskauden aikaista nollatoleranssia tulisi laajentaa koskemaan myös lapsia ja nuori. Artikkelissa täsmennetään, että Yhdysvaltalaisen seurantatutkimuksen perusteella tutkijat ovat päätyneet suosittelemaan täydellistä pidättäytymistä alkoholin käytöstä raskauden aikana, koska jo pienet altistukset johtavat yli kolminkertaiseen riskiin käyttäytymishäiriöiden lisääntymisessä myöhemmällä lapsuusiällä.

3. Korhonen Tellervo: Varhain tupakoinnin aloittaneilla on moninkertainen riski aloittaa kannabiksen käyttö

Artikkelissa kerrotaan, että varhain tupakoinnin aloittaneilla nuorilla on moninkertainen riski aloittaa myöhemmin myös kannabiksen käyttö. Impulsiivinen käyttäytyminen toimii riskitekijänä tupakoinnin aloittamiselle ja tupakointi puolestaan on vahva riski kannabiksen käytön aloittamiselle. Artikkeli esittelee Suomen Akatemian Päihteet ja addiktio –tutkimusohjelman hanketta, jossa selvitettiin aikaista tupakointia ja ulkoistavia käyttäytymismalleja huumausaineiden käytön aloittamista ennustavina tekijöinä. Tutkimuksen mukaan 15 % tytöistä ja 12 % pojista oli käyttänyt kannabista tai muuta laitonta huumetta vähintään kerran 17 ikävuoteen mennessä. Naissukupuoli, oma ja isän humalajuominen, pojilla aggressiiviset käytöshäiriöt, tupakoivat tai huumeita kokeilleet ikätoverit ennustivat huumeiden käytön aloittamista. Alle 12 vuotiaana aloitettu tupakointi aiheuttaa 26-kertaisen riskin aloittaa huumeiden käyttö 17-ikävuoteen mennessä verrattuna tupakoimattomiin nuoriin. Tutkimuksessa käytettiin kysely ja haastatteluaineistoa kaksostutkimuksista sekä lasten vanhemmilta ja heidän opettajiltaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä yksilölliset, ikätovereihin ja perheeseen liittyvät tekijät ennustavat huumeiden käytön aloittamista. Varhain aloitettu tupakointi osoittautui vahvaksi riskitekijäksi. Tutkimus sisälsi myös osan, jossa tarkasteltiin ongelmakäyttäytymisen, varhain aloitetun tupakoinnin ja huumeiden käytön aloittamisen suhteita. Tutkimuksen mukaan hyperaktiivisuus, impulsiivisuus ja aggressiivisuus ennustavat varhaista tupakoinnin aloittamista, joka puolestaan altistaa huumeiden kokeilemiselle.

Pohdinta

Esittelemäni artikkelit kertovat elämänhallinnan ja päihteiden käytön välisestä yhteydestä seuraavaa: tupakoinnin aloittaminen nuoruuden varhaisessa vaiheessa altistaa siirtymistä huumausaineiden käyttäjäksi myöhemmin ja varhainen alkoholin käyttäminen nuoruudessa lisää riskiä alkoholiriippuvuuden synnylle nuoren aikuisuuden kynnyksellä. Tutkimuksissa oli huomioitu perimä, mutta suurimmaksi vaikuttajaksi nousi yksilön varhainen altistuminen päihteille. Tämä selittyi tutkimuksissa sillä, että päihteet vaikuttavat lapsen ja nuoren aivojen kehitykseen ja siten myös myöhempään riskikäyttäytymiseen. Tutkimuksissa nousi esille myös impulsiivisen temperamentin vaikutus kokeilunhaluun. Lisäksi yksi artikkeleista valotti, että päihde ja mielenterveysongelmat voivat ohjata henkilön kauaksi työmarkkinoista ja johtaa pitkäaikaistyöttömyyteen.

Päihteiden käyttäminen vähentää esittelemieni tutkimusten mukaan hyvinvointia. Varhain aloitettu tupakointi tai alkoholinkäyttö johtavat suurentuneella todennäköisyydellä päihderiippuvuuteen ja päihderiippuvuus puolestaan aiheuttaa sosioekonomisia ongelmia kuten pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymistä yhteiskunnan toimista.

Tutkimuksen tulokset ja suositukset siitä, että yhteiskunnan tulisi suhtautua nollatoleranssilla lasten ja nuorten päihteiden käyttämiseen tukevat Suomen lainsäädännön kantaa alkoholin ja tupakkatuotteiden ostorajoituksien käytäntöjä. Tärkeää olisi, että yhteiskunnan yksilötaso ja perheet ovat samojen periaatteiden takana. Ennaltaehkäisevä päihdetyö toteuttaa tälläkin hetkellä kampanjaa, jossa herätellään vanhempia ja aikuisia siihen, ettei alkoholituotteita tule välittää alaikäisille. Terveyskasvatuksessa olisi tärkeää painottaa sosiaalisten taitojen opetuksen ja myönteisen itsetunnon sekä ystävyyssuhteiden rakentamisen kautta siihen, että lapset ja nuoret oppivat ja kykenevät tekemään itselleen ja tulevaisuudelleen myönteisesti vaikuttavia valintoja ja oppivat kieltäytymään haitallisista vaikuttimista.

Lähteet:

Kaprio Jaakko  2004. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102427/2004_7.pdf?sequence=1

Kuvaja Anne 2012. http://www.kuntoutusportti.fi/files/attachments/kuntoutus-lehden_artikkelit/2012/kuvaja.pdf

Korhonen Tellervo 2011. Varhain tupakoinnin aloittaneilla on moninkertainen riski aloittaa kannabiksen käyttö. http://www.aka.fi/fi/A/Suomen-Akatemia/Mediapalvelut/Tiedotteet1/Varhain-tupakoinnin--aloittaneilla-on-moninkertainen-riski-aloittaa-kannabiksen-kaytto-/

Päihdelinkki. http://www.paihdelinkki.fi/tietopankki

Mielen tasapainoa ja elämänhallintaa edistävä opetus kouluissa ja kodeissa

Kirjoittaja: Jonna Heikkinen

Teksti on mielipidekirjoitus terveystiedon perusopintoihin. 

Minua kiinnostaa terveyden edistämisen eettisistä periaatteista vanhempien ja opettajien vastuu ja alaikäisten itsemääräämisoikeuden täyttyminen lasten ja nuorten mielen tasapainon vahvistamisessa ja elämänhallinnan opastamisessa. 

Lasten ja nuoreten psyykkiset oireet nousevat yläkoulussa usein esille. Kouluterveydenhuolto ja oppilashuolto puuttuvat asioihin. Mielenterveyden ongelmien ja oirehtimisen taustalla on monia tekijöitä, kuten koulukiusaaminen, fyysiset tai sosiaaliset ongelmat tai tunneilmaisun vaikeudet. Syynä voi myös olla koko perheen tai vanhempien pahoinvointi, joiden syyt voivat liittyä mm. päihdeongelmiin, taloudellisiin vaikeuksiin ja parisuhdeongelmiin. 

Lasten ja nuorten psyykkiset oireet ovat yleisempiä kuin yleensä luullaan. Alakouluikäisistä lapsista noin 2 % kärsii masennustiloista. Yli 10-vuotiailla ja murrosikäisillä masennus ja mielialahäiriöt yleistyvät. Murrosikäisistä 5 % sairastuu masennukseen ja aikuisikään mennessä joka kuudes käy läpi masennusvaiheen. Pitkäaikaisia masennustiloja on joka kymmenennellä lapsella ja nuorella. Tytöillä masennus on yleisempää kuin pojilla (Huttunen 2011). Kaltiala-Heino (2010)  kirjoittaa, että kansainvälisten tutkimustietojen mukaan jopa 25 % nuoruusikäisistä kärsii jostain tautiluokitusten kriteerien mukaan tunnistettavasta mielenterveyden häiriöstä.

Lasten ja nuorten masennuksen oireita ovat alakuloiset ilmeet, eleet ja mieliala. Leikeistä nousee esille hylkäämistä, menettämistä, kuolemaa, vahingoittamista, moitteita ja itsemurhaa käsittelevät aiheet. Koulusuoritukset heikkenevät, kehon liikkeet hidastuvat tai kiihtyvät ja ystävyyssuhteissa ilmenee ongelmia. Lisäksi itsetunto on alentunut ja omakuva on kielteinen. Masennukseen voi liittyä väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, somaattisia oireita, aggressiivisuutta, uhmakkuutta tai käytösongelmia. Nuoruusiässä masennusoireet muistuttavat enemmän aikuisten masennustiloja, itsetunto-ongelmat korostuvat, kapinallisuus ja päihteiden käyttö voivat lisääntyä (Huttunen 2011).

Yläkoulun terveystiedon opetussuunnitelma sisältää elämänhallinnallisia tavoitteita, jotka tukevat oppilaan psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista terveyttä (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004). Elämänhallintataitojen kehittyminen myönteiseen suuntaan koostuu arjen taidoista, ongelmanratkaisuvälineistä, tunnetaidoista, itsetunnosta, sosiaalisista taidoista, omista arvoista ja tulevaisuuden unelmista.

Lapsi oppii kodissaan arjen taitoja mallin ja kodin esimerkin kautta. Vanhempien vastuulla on huolehtia siitä, että lapsi saa riittävästi unta, säännöllisesti ruokaa, riittävää fyysistä rasitusta ja muuta mielekästä tekemistä. Lapsena opitut terveelliset elämäntavat ovat hyvänä pohjana hyvään arkeen. Tunteiden tunnistaminen, ilmaiseminen ja hyväksyminen edesauttavat sitä, että omat ajatukset ja niiden aiheuttamat teot ovat hallittavissa. Se, että lasta ohjataan kotona ja koulussa miettimään miltä minusta tuntuu, edistää jatkossa taitoja tunnistaa omia tunteita. Psyykkinen hyvinvointi lisääntyy, kun elämän ristiriita- ja kriisitilanteissa on keinoja purkaa mieltä kuormittavia kielteisiä tunteita.

Kouluikäisen lapsen tai nuoren oireiden yhteydessä usein tulee selville perheen tilanne, vaikeudet tai vanhempien kyvyttömyys tarttua ja toimia nuoren edun parantamista edellyttävällä tavalla. Opettajan rooli kasvattajana on rajattu tilanteissa, joissa koti ei kykene tarttumaan ongelmiin. Lapsella on oikeus tehdä omaan elämäänsä liittyviä valintoja ja päätöksiä, mutta vanhemmilla on kasvatusvastuu ohjaamisessa kohti terveellisiä valintoja. Eettisten periaatteitten mukaisesti yksilöillä on tasa-arvoinen mahdollisuus tukitoimiin, mutta Etene (STM 2008) julkaisun mukaan yhteiskuntamme terveydenhuollolliset tukipilarit eivät tavoita tasa-arvoisesti kaikkia kansalaisia. Työttömien ja kotivanhempien ikäkausitarkastukset ja toimintakykyä edistävä ohjaustyö puuttuu ja syrjäytyneet jäävät usein vaille hoitoa (STM 2008).

Mitä siis voisi tehdä koulu, jossa nähdään lapsen ja nuoren voivan pahoin ja elävän samalla rytmitöntä arkea, syövän epäterveellisesti, liikkuvan liian vähän, kärsivän yksinäisyydestä ja viettävän harrastuksetonta vapaa-aikaa? Terveystiedon opettaja voi opettaa teoriassa elämänhallinnan taitoja ja antaa tilaisuuksia oivaltaa oman elämän tilanne sekä opettaa käytännön vuorovaikutustaitoja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi ja uusien syntymiseksi. Terveydenhoitaja voi ohjeistaa nuorta terveellisiin elämäntapoihin ja neuvoa vanhempia. Lisäksi terveydenhoitaja voi ohjata lapsen lääkäriin ja saamaan esimerkiksi lääkehoitoa. Oppilashuollossa voidaan ohjata nuori kuraattorille tai koulupsykologille. Käytännön vastuu on kuitenkin vanhemmilla. Vanhemmat päättävät nukkumaanmenoajan, liikunnan määrän, ruokavalion koostumuksen sekä harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen.

Lähteet

Kaltiala-Heino. 2010. Haasteena mielenterveys – lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt? Teoksessa Ståhl, T. ja Rimpelä A. (toim.) Terveyden edistäminen tutkimuksen ja päätöksenteon haasteena. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yliopistopaino, Helsinki.

Huttunen, M. 2011. Lasten ja nuorten masennus ja mielialahäiriöt. Lääkärikirja Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00383

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/139848_pops_web.pdf

STM, Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) 2008. Terveyden edistämisen eettiset haasteet. ETENE-julkaisuja 19. http://www.etene.fi/c/document_library/get_file?folderId=17135&name=DLFE-526.pdf