Suomen eriarvoistumiskehitys syrjäyttäjänä

Teksti perehdytti kirjoittajansa sosiaalisiin käytänteisiin ja toimintatapoihin hyvinvointia tukevina ja syrjäytymiselle altistavina tekijöinä. Kirjoittanut Jonna Heikkinen.

Lasten ja nuorten sosiaalistumisen polun luonnollisiin kehitysvaiheisiin oletetaan kuuluvan peruskoulusta jatko-opintoihin siirtyminen, työelämään hakeutuminen ja perheen perustaminen. Mikäli nuori ei asetu näihin raameihin, hänen ajatellaan olevan syrjäytymisvaarassa (Ulvinen 1998: 47). Suoraviivainen ja ongelmaton siirtymä kohti aikuisuutta on monen nuoren kohdalla muuttunut selviytymisen ongelmaksi. Osa nuorista toimii yhteiskunnan odotusten mukaisesti siirtyessään jatkokoulutukseen joustavasti. Osa nuorista puolestaan ei ole motivoituneita sopeutumaan ennalta viitoitetulle koulutuspolulle. Jälkimmäinen osa voi etsiä sosiaalisesta aikataulusta poikkeavan väylän kohti aikuisuuden koulutusta tai työelämää (Viitanen 2000).

Suomen eriarvoistumiskehitys on vaikuttanut pohjoisen ja itäisen Suomen nuorten koulutus-, työmarkkina- ja hyvinvointikansalaisuuden mahdollistumisen monen nuoren osalta rajalliseksi. Muuttotappiokuntien kaventuneet koulutus ja työskentelymahdollisuudet ajavat pakotettuun valintaan turvallisten sosiaalisten suhteiden säilyttämisen ja tutulta kotiseudulta poismuuton välillä. Tämänkaltaisen valinnan edessä opintielle lähtemisen päätös voi johtaa opintojen keskeyttämiseen, yhteiskunnalliseen osattomuuteen ja valtavirrasta syrjäytymiseen. Muuttotappiokuntien palveluiden niukkuuden takia kotiseudun mahdollisuudet tarjota tukea ja ohjausta eivät välttämättä ole riittävät (Pylkkönen ja Ulvinen 2006: 3).

Syrjäytymiskeskustelun sosiaalipoliittisena haasteena on vetää yhteisyydestä irtaantuneet henkilöt takaisin yhteisöllisyyteen (Syrjäytymisen ehkäisy ja… 2009). Pylkkösen ja Ulvisen (2006) mukaan syrjäytymisen haasteisiin on vastattu yhteistyöllä eri tahojen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osattomuuden kierteen katkaiseminen kotiseutujen osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä. Ulvisen (1998: 47) mukaan keskeistä syrjäytymisen ehkäisyssä on sosiaalisen tuen saaminen. Nuorelle tulee antaa tilaisuus puhua ja hänelle tulee löytyä kuuntelija mieluiten yhden nuoren kanssa hyvin toimeentulevan ihmisen avulla. Nuoresta on löydettävä myönteiset voimavarat, joita vahvistetaan kielteisten tosiasioiden tarkastelun sijaan. Viitasen (2000) mukaan koulun keskeyttäminen ja koulutusmarkkinoilta syrjäytymisessä ei ole aina valikoitumisen seurauksena tapahtuvaa syrjäytymistä, vaan siitä, että he eivät ole syystä tai toisesta halukkaita tai kykeneviä jatkamaan opintojaan tai he ovat alun perin syrjäytyneet sekundäärisille koulutusmarkkinoille.

Lähteet

Pylkkönen, M. & Ulvinen, V-M. (toim.) (2006) TUHTI2004 Pohjoinen nuorisotyön, tutkimuksen ja hallinnon ulottuvuus. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan elektronisia julkaisuja 4.

Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen –työryhmän raportti. (2009). Helsingin kaupungin hallintokeskus. Turvallisuus ja valimiusosasto.

Ulvinen, V-M. (toim.) (1998) Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Nuorisoasiain neuvottelukunta. NUORAn julkaisuja 6. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.

Viitanen, R. (toim.) (2000) Nuorisokasvatus ammattina - interventioita osattoman nuoren arkeen -verkkojulkaisu. Nuorisotutkimusverkosto. Helsinki.