Project Based Learning in the Classroom: Setup, Integration and Reflection in Florence, Italy

Getting ready for the new curriculum, Erasmus+ project

Pattanen school, Raahe

I attended a course of project based learning with my colleague during the last schoolweek in May. Course was organized by Europass Teacher Academy and our teacher was Sheila Corwin. Our trip to the Italy was from 27th May untill 3rd of June 2018 and during that period we got introduced to the prosess of project based learning and into the Italian culture, nature and surroundings of Florence and the Toscana area.

Arno river and the Florence

During this week of getting introduced to the process of a project based learning we planned our own problem based project to use in our own classrooms at next semester. We used following steps for implementing our problem based project:

Start with the essential question that rises from real world and engages the students to the project. Good essential question is non googleable and the question has not one answer or solution.

Design a plan for the project keeping in mind which content standards will be addressed, what parts of the curriculum are included into the project. Students are involved in planning and decision-making and as many subjects as possible are integrated into the project.

Create a schedule for the project. Set benchmarks, give students direction for managing their time, remind them of the timeline and help them set and keep the deadlines.

Monitor the students and the progress of the project by helping them to take responsibility for their work. Teach the students how to work collaboratively and have students choose their primary roles and assess the prosess as well as the endproduct.

Assess the outcome. Assessment provides diagnostic feedback, help educators set standards.

Evaluate the experience. Reflection is a key componet of learning. To enable effective self-evaluation take time to reflect, share feelings and experiences, discuss what worked well and what needs change.

Our own Project Overview

We planned our own problem based project to teach the energyresources for the 9th graders. The project integrates physics, finnish language and geography. Our projects name is What feeds you mobile phone? and the driving question Which energyresources you would choose as decisionmakers for your area? We designed the project and set some supporting questions for the students. We also made following detailed plans for the project but those are not shown for the studens at first because the project includes room for the students voice and choice. We listed the background information students need to know when they are planning their part of the project. We listed the techology (hardware and software) they use, where they possibly find the information they need (internet, publications, visitors or visits), how much and what lessons are used to the project, how students can present the project and what they can choose to produce as a end product and what are the assessments of the process and the product.

All the participants of the course and the teacher

The course of project (problem and task) based learning was very useful even though I noticed that I already use this at my teaching. Still I got lots of support useful tools for assessments and creating rubrics into my own work. The ideas of the other course participants were also in important role making our own project better and getting new tools into our own classroom.

Countryside of the Toscana area.

Otherwise our stay in Italy introduced us into the Italian cultural and natural geography. It was inspiring to discuss with the locals about the Toscana areas specialities, Italian habits, lifestyle and cultural differences between Finland and Italy and gain lots of interesting details to use in own classroom and teaching.

Pizza baker

Introduction to the winetasting

Yrittäjyys valinnaisaineena vastaamassa uuden opetussuunnitelman laaja-alaisiin osaamistavoitteisiin

Kirjoittanut Jonna Heikkinen

Uudessa opetussuunnitelmassa (OPS2016) yrittäjyys ja työelämätaidot ovat valikoituneet yhdeksi seitsemästä laaja-alaisen osaamisen tavoitteista (L6). Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta ja osaaminen kykyä käyttää tietoja ja taitoja tilanteen mukaan. Laaja-alainen osaaminen on korostunut ympäröivän maailman muuttuessa. Ihmisenä kasvaminen, opiskelu, työnteko ja kansalaisena toimiminen edellyttävät tiedon- ja tiedonalat ylittävää osaamista. Laaja-alaisilla kokonaisuuksilla on paljon liittymäkohtia toisiinsa. Kaikkien yhteisenä tavoitteena on tukea ihmisenä kasvamista ja edistää demokraattisen yhteiskunnan jäsenyyden ja kestävää elämäntapaa. Laaja-alaiset tavoitteet tukevat sitä, että oppilaita rohkaistaan tunnistamaan oma erityislaatunsa, omat vahvuutensa ja kehittymismahdollisuutensa sekä arvostamaan itseään.  Kukin perusopetuksen oppiaine rakentaa osaamista oman tiedon- ja taidonalansa sisältöjä ja menetelmiä hyödyntäen.

Opetussuunnitelmassa painotetaan sitä, että talouden globalisoitumisen ja teknologisen kehityksen seurauksena työelämä elää murrosaikaa ja työ luonne ja ammatit muuttuvat. Oppilaiden tulee saada perusopetuksessa valmiuksia, jotka edistävät kiinnostusta ja myönteistä suhtautumista työtä ja työelämää kohtaan. Opetussuunnitelmassa sanotaan, että oppilaiden on tärkeä saada kokemuksia, jotka auttavat oivaltamaan työn ja yritteliäisyyden merkityksen, yrittäjyyden mahdollisuudet ja oma vastuun yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Opetussuunnitelman mukaan koulutyö järjestetään siten, että oppilaat kartuttavat työelämätuntemustaan, oppivat yrittäjämäistä toimintatapaa ja oivaltavat koulussa ja vapaa-ajalla hankitun osaamisen oman työuransa kannalta.

Koulujen tulee opetussuunnitelman mukaan tarjota mahdollisuuksia tutustua lähialueen elinkeinoelämän erityispiirteisiin ja keskeisiin toimialoihin. Työnharjoitteluissa opetellaan mm. työelämätaitoja, asianmukaista käyttäytymistä ja yhteistyötaitoja. Oppilaat tutustuvat itsensä työllistämisen taitoihin, yrittäjyyteen, riskien arviointiin ja sen hallittuun ottamiseen erilaisten projektien kautta. Koulutyössä opitaan ryhmätoimintaa, projektityöskentelyä ja verkostoitumista sekä harjaannutaan työskentelemään itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti.

Toiminnalliset opiskelutilanteet mahdollistavat antavat opetussuunnitelman mukaan mahdollisuuden oppia suunnittelemaan työprosesseja, asettamaan hypoteeseja, kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja ja tekemään johtopäätöksiä. Tarvittavan ajan arviointi ja mahdollisten haasteiden ennakointi auttavat kohtaamaan epäonnistumisia ja pettymyksiä. Oppilaita kannustetaan sisukkuuteen työn saamiseksi loppuun ja arvostamaan oman työn tuloksia.

Opetussuunnitelmassa mainitaan, että oppilaita rohkaistaan suhtautumaan uusiin mahdollisuuksiin avoimesti ja toimimaan muutostilanteissa joustavasti. Oma-aloitteisuus ja eri vaihtoehtojen etsiminen korostuvat. Oppilaita tuetaan tunnistamaan omia ammatillisia kiinnostuksen kohteita ja tekemään jatko-opintovalintansa perustellusti ja omista lähtökohdistaan ajatellen.

Opetussuunnitelman mukaan kaikissa perusopetuksen oppiaineissa harjaannutetaan laaja-alaisiin tietoihin ja taitoihin oppiaineelle tunnosomaisin aihein ja menetelmin. Pattasten yläkoulun valinnaisainetarjonnassa on valittavissa yrittäjyys pitkänä valinnaisaineena 8. ja 9. vuosiluokalle. Valinnaisainetta on kaksi tuntia viikossa.  

Yrittäjyysopintojen tärkeänä tavoitteena on ohjata oppilasta omatoimiseksi, yritteliääksi ja vastuuntuntoiseksi nuoreksi, joka hahmottaa ja suunnittelee itse omaa rahankäyttöä ja tulevaisuutta. Tavoitteena on syventää oppilaan aiempaa kuluttajaosaamista ja talouslukutaitoa huomioiden oman edun lisäksi myös kestävän kehityksen näkökulmat.  Projektiluontoisten työskentelytapojen avulla vahvistetaan innovaatio- ja tiimityöskentelytaitoja ja harjoitellaan yhteistä päätöksentekoa. Sisäiseen yrittäjyyteen ohjaamalla sekä omaa osaamista painottamalla pyritään edistämään sitä, että oppilas ymmärtää voivansa vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja tulevaisuuteensa.

Alla on eritelty valinnaisaineen aihesisällöt Pattasten yläkoululla.

Oman talouden hallinta:

• tiedollisia ja taidollisia tilanteita, jotka edistävät valmiuksia selviytyä itsenäisesti arkipäivän talousasioista
• raha- ja pankkiasiat, säästäminen ja sijoittaminen
• kaupallinen sanasto ja liiketalouden perusteet
• kriittinen kuluttajuus

Projektityöskentely ja ryhmädynamiikka

• oppilaat ideoivat ja toteuttavat halutessaan yrittäjämäisen hankkeen tiimityöskentelynä omia vahvuuksia ja valmiuksia hyödyntäen
• projektityön avulla vahvistetaan vuorovaikutus-, ryhmätyö-, neuvottelu- ja hanketyöskentelytaitoja sekä harjoitellaan päätöksentekoa ja vastuun jakamista

Yritys- ja tapahtumavierailut

• vierailuja eri tapahtumiin, toimialoille ja ammatteihin, joissa yrittäjyys on keskiössä
• kehittää valmiuksia verkostoitumiselle
• haastattelu ja tiedonhankintatehtäviä
• yrittäjyyteen tutustutaan yhtenä ammatinvalinnan vaihtoehtona

Käytännön yrittäjyys

8 lk: Harjoitusyrityksessä toiminen:                  

• oppilaat harjoittelevat koulun kioskia pitämällä käytännön yritystoimintaa ja saavat kokemusta mm. tuotevalinta-, osto- ja hinnoittelutehtävistä, asiakaspalvelutyöstä, henkilöstöhallintatehtävistä, markkinoinnin suunnittelusta ja kioskin taloudenhoidosta

• omien vahvuuksien, valmiuksien, tietojen ja taitojen kartoittaminen
• oman yrityksen liikeidean kehittäminen

9 lk: Yrityksen perustaminen

• yrityksen perustamisen vaiheet
• oman liikeidean kehittäminen toimivaksi NY-yritykseksi
• tuotteiden ja palveluiden suunnittelu, toteuttaminen, markkinointi ja laatutekijät

Lähteet

Perusopetukset opetussuunnitelman perusteet 2014 (http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf)

Kuunteletko hevosesi hiljaisen kuiskauksen? Mitä kuiskaat toisille omilla kehon eleilläsi?

Kirjoittanut Jonna Heikkinen

Me ihmiset kommunikoimme ison asian sanottavastamme puheviestinnällä, sanallisesti kertoen asiamme. Lisäksi käytämme kasvojen ja kehon ilmeitä ja eleitä puheviestintää tukemaan tahallisesti tai tahattomasti. Kehomme liikekin kertoo meistä paljon. Kävelytyyli voi paljastaa tunnetilamme tai mielemme hyvinvoinnin tilan. Hevosen kommunikaatiossa kasvojen ja kehon ilmeet ja eleet ovat pääasiallinen viestintämuoto ja ääntely puolestaan jää vähäiseksi. Pysähdytkö sinä kuuntelemaan mitä hevosesi sinulle eleillään tai kasvojen ilmeellään kertoo tai kertoisi, jos hiljennät arkitahtia ja pysähdyt kuuntelemaan? Menetkö hevosesi luokse vain seisoskelemaan ja kysymään mitä kuuluu?

Minulla on monesti kiire työn, opiskelun ja arkitallitöiden ristipaineessa. Tallityöt ovat kuitenkin päivittäinen hetki mielen rauhoittamiselle ja hetkeen pysähtymiselle. Usein hevosille heiniä tai vettä viedessäni pysähdyn vain seisoskelemaan tai istuskelemaan laitumelle vuodenajasta riippumatta. Välillä luokseni tulee joku tai jotkut hevosistani, usein niillä on myös asiaa. Vastikään luokseni tuli vanhin tammoistani poikkeuksellisesti korvat puoliluimussa. Rapsuttelin hevosesta karsinan pölyt, silittelin mieluisista paikoista ja ihmettelin normaalista poikkeavaa tiukkaa silmänilmettä ja pään korkeaa asentoa. Huolestuneena kuuntelin mahaäänet. Hevoseni väisti takaosan saatuani korvani mahaan kiinni ja kääntyi taas etuosa minuun päin. Pää oli korkealla, korvat taaksepäin ja kaula kasvojeni tasalla. Hevoseni piti siis huutaa eleillään, että huomasin koskettaa hänen kaulaansa. Rapsuttaessani löysin kutiavia näppylöitä, joita hoitaessani hevoseni eleet ja ilme palautui entiselleen. Kaulan asento oli taas jatkeena säkälinjalle ja pää levollisesti säkäkorkeudella. Silmäluomien puristava asento levollistui ja hevonen oli taas tyytyväinen.

Hevonen on luotu suoruuteen vaakasuunnassa. Pää, kaula, etuolkapää, kylki ja takaosa ovat suorassa linjassa. Kun hevonen liikkuu oikein, sen kehon osat ovat samassa linjassa ja jalkaparit työskentelevät samalla uralla ellei työstetä mm. väistöjä. Mikäli hevonen ei liiku vaakasuuntaisesti suorana sen jokin kehon osa, esim. lapa, voi painaa ulos- tai sisäänpäin vasten ratsastajan apuja tai liinassa liikuttaessa keho osat eivät ole tasapainoisesti vaakasuunnan linjassa. Lisäksi kaarroksia tai ympyröitä tehdessä hevosen kehon eri osien tulisi taipua pehmeästi jalkaparien luomalla uralla. Käännökseen liikuttaessa hevosen pää asettuu uuteen suuntaan ja saman uran kautta kulkee myös kaula, etuolkapäät, kylki ja takaosa siten, että takaosa työntää eteenpäin. Kun hevonen käyttää kehoaan oikein sen mieli myös levollistuu. Mikäli hevonen on kiukkuinen, äkäinen ja käyttäytyy epäasiallisesti ihmisiä tai toisia hevosia kohtaan, sen mieli voi voida huonosti. Työstämällä hevosen kehon liikettä maastakäsin tai ratsain voidaan parantaa sen mielen tilaa ja mielen hyvinvointia. Työstämisessä on keskeistä se, että hevoselle annetaan mahdollisuus käyttää kehoaan oikein ja löysäämään paineesta pois. Vääränlainen kehon käyttäminen aiheuttaa lihaskipuja ja asentovirheitä. Hevosen hyvinvointi koostuu ihmisen lailla fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista osa-alueista. Fyysiseen hyvinvointiin kuuluu siis sekin, että tuki- ja liikuntaelimistö ovat hyvässä kunnossa ja toimivat oikein.

Meidät ihmiset on luotu suoruuteen pystysuunnassa. Pään jatkeena on kaula, rintakehä, lantionseutu ja jalat, joiden tulee liikkua pystysuunnassa suorana päällekkäin. Ryhdin pitäisi siis olla hyvä. Mikäli ihminen ei ole suorassa hän voi seisoa tai liikkua kumarassa eteen tai kenossa taaksepäin, olla kallellaan vasemmalle tai oikealle tai lenottaa lantiosta eteen tai taaksepäin. Ihmisen kehon liike heijastaa myös mielemme hyvinvointia ja psyykeen tilaa. Esimerkiksi masennuksen ja mielialahäiriöiden olemassaolo voi näkyä hidastuneena ja passivoituneena kehon liikkeenä (Huttunen 2011). Kaikenlainen liikunta on hyväksi mielen hyvinvoinnille ja mieleisen lajin löytyminen voi toimia terapian tavoin. Liikunta vapauttaa mm. elimistöstämme mielihyvähormoneja. Suomen terveydenhuolto on tällä hetkellä keskittynyt sairaudenhoitoon (Stål & Rimpelä 2010). Jokainen voi itse edistää omaa hyvinvointiaan ja harjoittaa ennaltaehkäisevää terveytensä huoltoa syömällä terveellisesti ja liikkumalla riittävästi. Lisäksi arjessamme pitäisi olla terveellinen rytmi, unta riittävästi, mukavaa tekemistä ja hyvät välit ympäröiviin ihmisiin ja ystäviin.

Huttunen, M. 2011. Lasten ja nuorten masennus ja mielialahäiriöt. Terveyskirjasto. http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00383

Ståhl, T. & Rimpelä, A. 2010. (toim.) Terveyden edistäminen tutkimuksen ja päätöksenteon haasteena. THL. Sivut 79-130.
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/5d1a9fc1-a8f0-4f82-a958-0e93ed98a42f

Kodin ja koulun kasvatuskumppanuus ja koulujen oppilashuoltotyö

Kirjoitus on osa terveystiedon opintoja ja kuuluu osana lasten ja nuorten sosiaalista hyvinvointia käsittelevään opintojaksoon. 

Lapsen ja nuoren kehitysympäristö laajenee vähitellen ikävuosien karttuessa. Perhe kuitenkin pysyy tärkeänä osana nuoren elämää. Vanhempien roolina on tukea, neuvoa ja ohjata lasta ja nuorta. Nuoren oma toiminta kuitenkin vaikuttaa siihen, miten vanhemmat häneen suhtautuvat (Nurmi ym. 2006:145).  Lapsen ja nuoren kehitystä, kasvua ja oppimista voidaan tukea kodin ja koulun yhteisellä kasvatuskumppanuudella ja perusopetuslain takaamilla oppilashuollon palveluilla.

Lapsella päiväkodin ja vanhempien ja nuorella koulun ja kodin välisellä kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja henkilöstön tietoista sitoutumista lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseen. Kasvatuskumppanuuden lähtökohtana on keskinäinen luottamus, tasavertaisuus ja toisten kunnioittaminen (Stakes 2005:31). Vanhemmilla on lasten ja nuorten ensisijainen kasvatusoikeus ja -vastuu. Henkilöstöllä puolestaan ammatillinen tieto, osaaminen ja vastuu kasvatuskumppanuuden ja tasavertaisen yhteistyön luomisessa (Stakes 2005:31). Henkilöstöllä on velvollisuus sisällyttää kasvatuskumppanuus luontevaksi osaksi lapsen ja nuoren kasvatusta ja tarjota vanhemmille mahdollisuuksia kasvatuskeskusteluihin oman lapsen osalta ja yhdessä muiden vanhempien ja henkilöstön kanssa (Stakes 2005:31). Kasvatuskumppanuuden yhtenä keskeisenä päämääränä on huomioida varhaisessa vaiheessa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen alueella löytyvä erillisen tuen tarve. Lisäksi tärkeänä tavoitteena on luoda yhteistyössä lapsen tai nuoren vanhempien kanssa yhteinen toimintasuunnitelma lapsen tai nuoren tukemiseksi (Stakes 2005:32).

Opetussuunnitelman mukainen koulun oppilashuollon toimimisen yksi tarkoitus on tunnistaa oppilaan ongelmia ja ohjata oppilas tarpeenmukaisen avun piiriin, jotta vältettäisiin haasteiden laajeneminen ja syrjäytymisvaaran kasvaminen. Perusopetuslaissa (31 a §) säädetään, että oppilaalla on oikeus saada maksutta opetuksen edellyttämä riittävä oppilashuolto eli oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa (Oppilas- ja opiskelijahuollon… 2012). Oppilashuoltotyössä käsitellään oppilaan asiaa siten, että mukana on vain oppilaan asiaan välittömästi liittyvät koulun aikuiset (Oppilas- ja opiskelijahuollon… 2012), kuten koulukuraattori, rehtori, opinto-ohjaaja, erityisopettaja ja luokanvalvoja.

Peruskoulun jälkeistä syrjätymistä ehkäisevästä toiminnasta on esimerkkinä Oulun Merikosken ammatilliseen koulutukseen valmentava AKVA-koulutuskuntoutus ratkaisuna nuorille, joiden tulevaisuudennäkymät ovat selkeytymättömät yleisen oppivelvollisuuden päätyttyä (Ulvinen 1998:55).  Koulutuksen tarkoituksena on saada nuori osalliseksi jatko-opintoihin tai työhön itselleen mielekkäälle alalle. Koulutus perustuu siihen, että oppilaan elämänhallintataitojen parantumisen, minäkuvan selkeytymisen ja henkisen kasvun lisääntymisen myötä henkilö löytäisi tavoitteet tulevaisuudelleen (Ulvinen 1998:55). 

Lähteet:

Nurmi, J-e., Ahonen, T., Lyytinen H., Lyytinen P., Pulkkinen L. ja I. Ruoppila. 2006. Ihmisen psykologinen kehitys. Wsoy.

Stakes 2005. Oppaita 56. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/7eef5448-e8a3-4887-ab97-19719ea74066

Oppilas ja opiskelijahuollon opas. 2012. Oppilashuoltoa koskevat säännökset. http://www.oph.fi/oppilashuollon_opas/saadokset/perusopetuslaki-_ja_asetus/oppilashuoltoa_koskevat_saannokset

Ulvinen, V-M. (toim.).1998. Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Nuorisoasiain neuvottelukunta. NUORAn julkaisuja 6. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/julkaisut/muut_tutkimukset/Lasten_ja_nuorten_syrjxytymistx_koskevan_tutkimuksen_mahdollisuudet.pdf

Vanhempien parisuhdeongelmien vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymiseen

Tekstin laatiminen perehdytti kirjoittajansa sosiaalisen hyvinvoinnin ja syrjäytymisen teemaan elämänhallinnan näkökulmasta. Kirjoittanut Jonna Heikkinen.

Vanhempien avioerojen määrä ja lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Mielenterveysongelmat ovat muuttuneet neuroottisista ja psykosomaattisista ongelmista käytöshäiriöihin. Tavanomaisten perherakenteiden pirstaloituminen, hajanaiset ihmissuhteet ja perusturvallisuuden puute nähdään nykypäivänä käytöshäiriöiden taustavaikuttajina (Kuorrelahti & Viitanen 1999: 17). Yksinhuoltajaperheiden lukumäärän kasvaminen on yksi huolestuttava sosiaalinen ilmiö. Perheiden elinolosuhteiden näkökulmasta huolestuttavaa on myös se, että yksinhuoltajanaisilla on huonompi taloudellinen tilanne, suurempi työttömyysuhka ja alhaisempi koulutustaso kuin yksinhuoltajamiehillä. Yksinhuoltajaperheiden lapsilla on todettu olevan enemmän käytöshäiriöitä kuin ydinperheiden lapsilla, vaikka osa yksinhuoltajaperheiden lapsista selviää vanhempien parisuhdeongelmista ja eron jälkeisestä stressistä ilman psyykkisiä ongelmia (Kuorrelahti & Viitanen 1999:18). Lapsien ja nuorten mielen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevinta kuitenkin on vanhempien tapa hoitaa keskinäisiä suhteita parisuhteen kariutuessa, sekä se miten vanhemmat määrittelevät perheen yhteisen tilanteen. Eron jälkeisillä stressitekijöillä nähdään olevan suuri vaikutus lapsen mielenterveyteen kuin sinänsä avioerolla (Kuorrelahti & Viitanen 1999: 27). 

Lasten ja nuorten käytöshäiriöt ilmenevät mm. toistuvana ja itsepintaisena muiden oikeuksia ja sosiaalisia normeja rikkovana käytöksenä. Tästä Huttunen (2012) mainitsee esimerkkeinä aggressiivisen käyttäytymisen, toisten omaisuuden tuhoamisen, kiusaamisen, vilpillisyyden sekä sääntöjen rikkomisen. Mielenterveyden ongelmat ovat yksi keskeinen syrjäytymisuhka. Kouluympäristössä syrjäytymisvaarasta kielii käytösongelmainen käyttäytyminen, kuten heikko keskittymiskyky, etenemisongelmat opinnoissa, vuorovaikutusvaikeudet, koulunkäynnin säännöllisyyden sekä itsestä ja koulutarvikkeista huolehtimisen vaikeudet (Lehto 2013: 5).

Syrjäytymisen ehkäisyssä on tärkeää panostaa koko perheen hyvinvointiin. Lehdon (2013: 7) mukaan yksilö ja perhe voivat hyvin kun kodissa on työtä, toimeentuloa ja terveyttä. Lasten ja nuorten syrjäytymisvaara on vähäinen kun vanhempien parisuhde, vanhemmuus ja yksilöiden sosiaalinen verkosto ovat kunnossa.

Lähteet

Huttunen, M. (2012). Lasten ja nuorten käytöshäiriö. Duodecim 20.8.2012.

Kuorelahti, M. & Viitanen, R. (toim.) (1999) Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun; nuorten syrjäytymisen riskit ja selviytymiskeinot. Nuorisoasiain neuvottelukunta. NUORAn julkaisuja 14. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.

Lehto P. 2013. Mielenterveyden ongelmista: syrjäytyminen. http://mielenterveys.info/ongelma_syrjaytyminen.html.

Suomen eriarvoistumiskehitys syrjäyttäjänä

Teksti perehdytti kirjoittajansa sosiaalisiin käytänteisiin ja toimintatapoihin hyvinvointia tukevina ja syrjäytymiselle altistavina tekijöinä. Kirjoittanut Jonna Heikkinen.

Lasten ja nuorten sosiaalistumisen polun luonnollisiin kehitysvaiheisiin oletetaan kuuluvan peruskoulusta jatko-opintoihin siirtyminen, työelämään hakeutuminen ja perheen perustaminen. Mikäli nuori ei asetu näihin raameihin, hänen ajatellaan olevan syrjäytymisvaarassa (Ulvinen 1998: 47). Suoraviivainen ja ongelmaton siirtymä kohti aikuisuutta on monen nuoren kohdalla muuttunut selviytymisen ongelmaksi. Osa nuorista toimii yhteiskunnan odotusten mukaisesti siirtyessään jatkokoulutukseen joustavasti. Osa nuorista puolestaan ei ole motivoituneita sopeutumaan ennalta viitoitetulle koulutuspolulle. Jälkimmäinen osa voi etsiä sosiaalisesta aikataulusta poikkeavan väylän kohti aikuisuuden koulutusta tai työelämää (Viitanen 2000).

Suomen eriarvoistumiskehitys on vaikuttanut pohjoisen ja itäisen Suomen nuorten koulutus-, työmarkkina- ja hyvinvointikansalaisuuden mahdollistumisen monen nuoren osalta rajalliseksi. Muuttotappiokuntien kaventuneet koulutus ja työskentelymahdollisuudet ajavat pakotettuun valintaan turvallisten sosiaalisten suhteiden säilyttämisen ja tutulta kotiseudulta poismuuton välillä. Tämänkaltaisen valinnan edessä opintielle lähtemisen päätös voi johtaa opintojen keskeyttämiseen, yhteiskunnalliseen osattomuuteen ja valtavirrasta syrjäytymiseen. Muuttotappiokuntien palveluiden niukkuuden takia kotiseudun mahdollisuudet tarjota tukea ja ohjausta eivät välttämättä ole riittävät (Pylkkönen ja Ulvinen 2006: 3).

Syrjäytymiskeskustelun sosiaalipoliittisena haasteena on vetää yhteisyydestä irtaantuneet henkilöt takaisin yhteisöllisyyteen (Syrjäytymisen ehkäisy ja… 2009). Pylkkösen ja Ulvisen (2006) mukaan syrjäytymisen haasteisiin on vastattu yhteistyöllä eri tahojen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osattomuuden kierteen katkaiseminen kotiseutujen osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä. Ulvisen (1998: 47) mukaan keskeistä syrjäytymisen ehkäisyssä on sosiaalisen tuen saaminen. Nuorelle tulee antaa tilaisuus puhua ja hänelle tulee löytyä kuuntelija mieluiten yhden nuoren kanssa hyvin toimeentulevan ihmisen avulla. Nuoresta on löydettävä myönteiset voimavarat, joita vahvistetaan kielteisten tosiasioiden tarkastelun sijaan. Viitasen (2000) mukaan koulun keskeyttäminen ja koulutusmarkkinoilta syrjäytymisessä ei ole aina valikoitumisen seurauksena tapahtuvaa syrjäytymistä, vaan siitä, että he eivät ole syystä tai toisesta halukkaita tai kykeneviä jatkamaan opintojaan tai he ovat alun perin syrjäytyneet sekundäärisille koulutusmarkkinoille.

Lähteet

Pylkkönen, M. & Ulvinen, V-M. (toim.) (2006) TUHTI2004 Pohjoinen nuorisotyön, tutkimuksen ja hallinnon ulottuvuus. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan elektronisia julkaisuja 4.

Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen –työryhmän raportti. (2009). Helsingin kaupungin hallintokeskus. Turvallisuus ja valimiusosasto.

Ulvinen, V-M. (toim.) (1998) Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Nuorisoasiain neuvottelukunta. NUORAn julkaisuja 6. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Helsinki.

Viitanen, R. (toim.) (2000) Nuorisokasvatus ammattina - interventioita osattoman nuoren arkeen -verkkojulkaisu. Nuorisotutkimusverkosto. Helsinki.

Liikunta terveyden edistäjänä

Kirjoitus on essee liikunta terveyden edistäjänä -opintojaksoon. Kirjoittaja Jonna Heikkinen.

Työikäisten liikuntasuositus

UKK-instituutin liikuntasuosituksen mukaan 18 - 64 -vuotiaiden tulisi parantaa kestävyyskuntoa liikkumalla useana päivänä viikossa yhteensä ainakin 2 tuntia 30 minuuttia reippaasti tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavasti (UKK-instituutti 2011). Reippaan ja rasittavan liikunnan voi myös yhdistää esimerkiksi juoksemalla 30 minuuttia ja kävelemällä 1 tunti 30 minuuttia (Husu ym 2010: 17) Tämän lisäksi liikunnan tulisi sisältää lihaskuntoa ja liikehallintaa harjoittavia suorituksia kaksi kertaa viikossa (UKK-instituutti 2011). Lihaskuntoa harjoittavan ohjelman tulisi sisältää 8-10 erilaista suuria lihasryhmiä kuormittavia liikkeitä, joita kutakin tehdään 8-12 kertaa (Husu ym 2010: 17). Jos liikkuminen tähtää kunnon parantamiseen, kroonisten sairauksien riskin pienentämiseen ja lihomisen ehkäisyyn, tulisi sitä olla jopa kaksinkertainen määrä minimiin nähden (Husu ym 2010: 17).

Suositusten mukaan liikunta tulisi jakaa mahdollisimman monelle päivälle. Liikuntaa tulisi kuitenkin olla vähintään kolmesti viikossa. Terveysliikunnaksi lasketaan liikunta, joka vastaa teholtaan reipasta kävelyä ja kestää vähintään 10 minuuttia. Lyhytkestoiset liikuntahetket ja reipasta liikuntaa matalatehoisempi liikkuminen ei täytä terveysliikunnan kriteereitä. Edellä mainittua matalatehoista liikuntaa ovat mm. kävely kotona, työssä tai muissa arjen askareissa. (Husu ym 2010: 17).

Työikäisten fyysinen aktiivisuus ja nykytila Suomessa

Tutkimuksen mukaan noin puolet työikäisistä liikkuu terveysliikunnan suositusten mukaisen määrän kestävyysliikuntaa viikoittain. Kuitenkin vain joka kymmenes työikäisistä harjoittaa lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävää liikuntaa suositusten mukaisella minimitasolla. Liikuntaa harrastamattomia henkilöitä on noin viidesosa työikäisistä (Husu ym 2010: 9).

FINRISKI-tutkimus selvittää suomalaisten kansantauteihin liittyviä riskitekijöitä ja elintapoja noin 10 000 henkilön otoksella. Tutkimustulosten mukaan vapaa-ajan liikunta on yleistynyt, mutta työmatkaliikunta sekä fyysinen aktiivisuus työaikana on vähentynyt viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Naisilla vapaa-ajan liikunta on yleistynyt enemmän kuin miesten. Lisäksi fyysisten töiden osuus työstä on vähentynyt 1990-luvulle, mutta sen jälkeen muutoksia ei juuri ole ollut. Noin neljäsosa työntekijöistä ilmoittaa tekevänsä fyysisesti raskasta työtä. (Husu ym 2010: 32).

Kansallinen liikuntatutkimus on säännöllinen liikuntalajien harrastamisen trenditutkimus, joka toteutetaan haastattelemalla puhelimitse noin 5 500 henkilöä. Vuosilta 2009-2010 peräisin olevan haastattelutiedon mukaan 19-65-vuotiaat aikuiset liikkuvat nykyisin useammin kuin 2000-luvun alussa. Noin 55 % aikuisista ilmoitti harrastavansa liikuntaa neljä kertaa viikossa.  84 % aikuisista ilmoitti tutkimuksessa liikkuvansa siten, että liikuntasuorituksen aikana tulee hiki ja hengästyy lievästi. Voimaperäisesti ja rasittavasti liikkui reilu viidennes. (Husu ym 2010: 33).

Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) –tutkimus tarkastelee 15-64-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta vapaa-aikana ja työmatkoilla. Tutkimuksen mukaan vähintään kahdesti viikossa liikuntaa harrastavien naisten määrä on kolmenkymmenen vuoden aikana kasvanut runsaasta 40 %:stä noin 66%:iin. Tämän kyselyn tulokset liikunnan lisääntymisestä ovat maltillisemmat, kuin Kansallisen liikuntatutkimuksesta saadut tulokset. Tulokseen vaikuttaa erilainen kysymyksen asettelu, vapaa-ajan liikunnan määrittely ja tiedonkeruutapa. (Husu ym 2010: 33).

Suosituimmat liikuntalajit aikuisilla ovat kävely (1 790 000 harrastajaa), pyöräily (845 000) ja kuntosaliharjoittelu 713 000). Lisäksi myös hiihto, uinti ja voimistelu olivat suosittuja (yli 500 000 harrastajaa/laji). Eniten suosiota lisänneet urheilulajit ovat kuntosaliharjoittelu, juoksulenkkeily, voimistelu, luistelu ja tanssi. (Husu ym 2010: 33).

Työmatka ja asiointimatkaliikuntaa on tutkimusten (AVTK) mukaan seuraavasti: miehistä 30 % ja naisista 39 % kävelee tai pyöräilee työmatkoillaan vähintään 15 minuuttia päivässä. Miehistä 11 % ja naisista 14 % käyttää päivittäin työmatkaliikuntaan vähintään 30 minuuttia. Työmatkaliikunta on vähentynyt viimeisen 30 vuoden aikana etenkin naisilla. Eniten työmatkaliikunta väheni 1980-luvulla, mutta naisten työmatkaliikunta on vähentynyt myös 2000-luvulla. (Husu ym 2010: 35).

Työikäisten riittävää, UKK-instituutin suositusten mukaista liikkumista arvioitaessa voidaan todeta, että puolet työikäisistä liikkuu kestävyyskunnon kannalta riittävästi. 15-24-vuotiaat ovat aktiivisimpia liikkujia ja 55-64-vuotiaat vähiten aktiivisia liikkujia. Lisäksi alle viidesosa (miehistä 18 % ja naisista 16 %) työikäisistä harjoittaa lihaskuntoaan liikuntasuositusten mukaisesti. Huomattavaa on myös se, että lähes viidesosa työikäisistä ei liiku säännöllisesti. Naisista 13 % ja miehistä 19 % ilmoitti, ettei liiku lainkaan viikoittain. (Husu ym 2010: 39).

Tutkimuksissa on tehty huomio, että terveyden edistämisen näkökulmasta on tärkeää mitata liikunnan lisäksi myös liikkumattomuutta. Istumisen määrän on todettu olevan itsenäinen, liikkumisen määrästä riippumaton kuolleisuuden riskitekijä. Istumisen vaara liittyy kohonneeseen verenpaineeseen, vyötärölihavuuteen ja hyvän kolesterolin liian matalaan tasoon. Työikäisille, 25-64 -vuotiaille, istumista kertyy eniten työpaikalla, noin 3,5 tuntia päivässä. Lisäksi television katseluun kuluu 2-2,4 tuntia päivässä. Tietokoneen äärellä eniten istumista tulee nuorilla miehillä (1,4 tuntia päivässä). Autoiluun ja kulkemiseen liittyvä istuminen sen sijaan vie eniten aikaa 35-54 –vuotiailla miehillä (75 min). Istumista on kaiken kaikkiaan eniten kaikissa ikäryhmissä enemmän miehillä kuin naisilla. (Husu ym 2010: 39).

Työikäisten hyvinvointia ja liikkuvuutta tuetaan eri tavoin. Liikunta edistää työ- ja toimintakykyä. Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry kamppanjoi liikunnallista elämäntapaa päiväkodeille, kouluille ja työyhteisöille. Työikäisten kohderyhmän tavoitteena on, että työyhteisöt tukevat tavoitteellisesti fyysisesti aktiivista elämäntapaa. Toimenpiteinä on yhteistyö työmarkkinajärjestöjen kanssa ja tavoitteena se, että työyhteisöt, liikuntapalveluiden tuottajat ja työterveyshuolto tuottavat yhteistyössä työntekijöille liikuntaa ja, että liikunta sisältyisi työyhteisöjen hyvinvointistrategioihin. (Valo 2013)

Liikunnan vaikutus terveyteen

Huttusen (2012) mukaan liikunta on tehokas keino edistää terveyttä ja ylläpitää toimintakykyä. Liikunnan avulla ehkäistään tai hoidetaan oiretta tai sairautta. Lisäksi liikunta on yleislääke, joka vaikuttaa myönteisesti lähes kaikkiin elimistön toimintoihin. Terveyskunnosta puhuttaessa tarkastellaan matalaa verenpainetta ja veren kolesterolia, ihannepainoa, tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä ja nivelten liikkuvuutta.

Liikunnan vaikutukset voidaan jakaa fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin hyötyihin (Mitä kehossa ja… 2009). Liikunta parantaa heikentynyttä sokeriaineenvaihduntaa, vahvistaa luustoa, alentaa verenpainetta ja korkeaa kolesterolia ja pienentää liikapainoa. Lisäksi liikunta ehkäisee monia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairauksia, tyypin 2 diabetestä ja tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Kohtuullisesti kuormittava liikunta estää myös virustauteja ja parantaa vastustuskykyä. (Huttunen 2012). Liikunta vähentää keuhkoputkien tulehdusreaktioita ja supistumisherkkyyttä astmaatikoilla ja liikunnan määrän kasvaessa riski sairastua rinta- ja paksusuolisyöpään pienenee (Tarnanen ym 2010).

Säännöllisellä liikunnalla on myönteisiä psyykkisiä vaikutuksia. Liikunta parantaa unenlaatua, vähentää väsymystä, parantaa stressinhallintaa ja mielialaa ja torjuu masennusta (Huttunen 2012). Tarnasen ym (2010) mukaan liikunta keskeyttää masennusajatuksia, kääntää huomion pois ikävistä ajatuksista ja antaa sosiaalista tukea. Liikunta vähentää myös ahdistuneisuutta, lisää itsearvostusta ja itsetuntemusta erityisesti masentuneilla, alkoholisteilla, oppimishäiriöisillä ja ylipainoisilla henkilöillä (Rantonen ja Laukkarinen 2008: 5-7). Liikunnan sosiaalisia hyötyjä voivat olla liikunnassa luodut sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutustilanteet (Rantonen ja Laukkarinen 2008: 6).

.

Fyysisen aktiivisuuden mittausmenetelmät ja niiden problematiikka

Husu ym. (2010: 8) mukaan Suomessa tutkitaan säännöllisesti monien ikäryhmien fyysistä aktiivisuutta kyselytutkimuksin. Työikäisistä tutkimusaineistoa löytyy jopa useasta eri tutkimuksesta. Suomesta kuitenkin puuttuu objektiivisesti mitattu tieto ihmisten fyysisestä aktiivisuudesta. Muissa maissa tehty objektiivinen tutkimus on osoittanut, että kyselyllä saatu tieto usein yliarvioi väestön fyysistä aktiivisuutta. Liikkumisen lisäksi olisi syytä tutkia liikkumattomuutta ja istumista, koska ne voivat kohtuullisinakin heikentää liikunnan terveyshyötyjä.

Suomesta puuttuu fyysistä kuntoa kartoittava ja mittaava tutkimus väestötasolla muista kuin nuorien miehien ikäluokasta. Huono kunto kertoo enemmän ennenaikaisen kuoleman vaarasta kuin perinteiset terveyden vaaratekijät.  Väestön terveydentilaa ja elintapoja selvittävässä tutkimuksessa tulisi olla mukana objektiivisia fyysisen aktiivisuuden ja kunnon mittauksia. Näin saataisiin seurantatietoa väestön terveydestä, toimintakyvystä ja keskeisten kansansairauksien vaarasta. Tutkimuksiin tulisi ottaa mukaan myös lapset, nuoret ja eläkeikäiset. (Husu ym. 2010: 8).

Lähteet

Husu, P., Paronen, O., Suni, J. ja Vasankari, T: Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. Terveyttä edistävän liikunnan nykytila ja muutokset. OPM julkaisuja 2011:15

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2011/liitteet/OKM15.pdf?lang=fi

Huttunen, J. 2012. Terveysliikunta – kuntoa, terveyttä ja elämänlaatua. Lääkärikirja Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00934

Mitä kehossa ja mielessä tapahtuu – liikunnan hyödyt. 2009. http://www.tohtori.fi/?page=0708511&id=7180332

Rantonen K. ja Laukkarinen I. (toim). 2008. Liikunta ja mielenterveys. Kehitys Oy. http://www.mtkl.fi/@Bin/285221/Liikunta+ja+mielenterveys+netti.pdf

Tarnanen, K. , Kesäniemi A., Kettunen J., Kujala U., Kukkonen-Harjula, K. ja Tikkanen, H. Liikunta on lääke. 2010. Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=khp00077&p_haku=liikunta

UKK-instituutti. 2011. Liikuntapiirakka. Saatavana osoitteesta: http://ukkinstituutti.fi/liikuntapiirakka

Valo. 2013.Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry. www.valo.fi http://valo-fi-bin.directo.fi/@Bin/d0226bc835aef2fc2969f75b1ddbacaf/1383511280/application/pdf/288903/Valon%20Strategia%202013-2015.pdf